Fasaanien muninta alkoi 8.4.2018 jolloin vielä oli pakkasia. Haudomme munia omaan tarpeeseen syksyn istutuksiin sekä koulutuksiin ja kokeisiin.

Fasaanien kasvatustilat

Fasaanien kasvatukseen on valjastettu entinen hevostalli. Osa tallin karsinoista jätetty tipujen kasvatusta ja eristystä varten.

Toinen puoli tallista, josta karsinat on purettu niin, että osa etuseinistä on jätetty ja yhden karsinan etuseinä ovineen on siirretty huolto-oveksi. Oikean puoleiseen seinään on avattu aukko jota kautta linnut pääsevät kulkemaan sisään ja ulos omaan tahtiin ja mieltymyksensä mukaan.

Fasaanien ulkotarha on n. 200 neliön kokoinen ja osa katosta on peltikattoa ja osa verkkoa. Huolto-ovet ovat molemmissa päissä. Kuvassa näkyvä päätyovi on suuruudeltaan sellainen, että Avant -koneella pääsee sisään esim. uudistamaan hiekkapohjaa.

Lintujen ruokintapisteitä on ulkona 2 ja sisällä 1 kpl. Ulkona on talvellakin veden sulana pitävä vesikuppi joten juomavesi on taattu ympäri vuoden.